VMA U20 - Hokki
Vierumäki UnitedJulkaistu: 25.10.2021 12.54

VMA U20 - Hokki

Sunnuntaina pelasimme Heinolassa Kajaanin Hokkia vastaan perjantaisen tappiopelin jälkeen. Perjantain peli oli ns. voitettavien pelien listalla ,mutta toisin kuitenkin kävi. Kaikesta huolimatta olimme erittäin toiveikkaita tulevan suhteen. Pelit Heinolan betonissa olivat sujuneet yleensä hyvin, joten olimme motivoituneita voittamaan ja yrittämään parhaamme!

Ensimmäinen erä ei ollut parasta Vierumäkeä. Hokki onnistui tekemään avausmaalin ensimmäisen erän puolivälissä, vaikka hän oli saanut paljon jäähyjä. Tasoitimme pelin erän lopussa vaiheessa, mutta valitettavasti se ei riittänyt, sillä Hokki onnistui erän viimeisellä minuutilla vielä kahdesti ja erä Hokille 1-3

Toisessa erässä asiat näyttivät tuovan meitä lähemmäksi vastustajaa. Pelasimme loistavan pelin puolustuksessa ja painostimme vastustajan maalivahtia. Erän puolivälissä onnistuimme tekemään maalin, ja toisen erän lopussa peli oli vieraille 2-3

Kolmannessa erässä päätimme pelata agressiivisemmin, mikä ei ollut erotuomarien mieleen. Erän alkuun sadut jäähyt sotkivat hieman pelaamista. Olemme saaneet runsaasti jäähyjä jo useassa pelissä, joka jatkopelien kannalta muutettava. Hokki onnistui maalin teossa vielä kerran kolmannessa erässä, kun heillä oli YV. Pelin viimeisellä viidellä minuutilla meillä oli myös muutamia maalintekopaikkoja, joista hyödynsimme vain kerran ja pelin lopputulosvieraille oli 4-3.

Ensi viikolla lauantaina pelataan jälleen peli Heinolassa Jokipoikia vastaan. Tervetuloa kannustamaan joukolla VMU voittoon!!