Kotiavaus päättyi hyvä taistelun jälkeen tappioon SaPKolle
Vierumäki UnitedJulkaistu: 22.11.2021 10.10

Kotiavaus päättyi hyvä taistelun jälkeen tappioon SaPKolle

Mestiksen U-20 sarja jatkui VMU:n osalta kotiavauksella SaPKoa vastaan sunnuntaina. Vierailija oli osoittanut viime peleissään vahvaa nousukuntoa ja ottelusta odotettiin ennakkoon tiukkaa taistoa. VMU pelasikin ennakkoluulottomasti ja yleisö sai nähdä hyvin viihdyttävää jääkiekkoa ,jossa molemmat joukkueet onnistuivat hyvin. Varsinkin kotijoukkueen avauserän YV-peli oli hyvinkin mallikasta ainoastaan sen kruunun puuttuessa, sillä maalia joukkue ei palkkioksi saanut. Vastustaja sai maalihanat auki 15 minuutin kohdalla, VMU:n kuitatessa pelin tasoihin pari minuuttia myöhemmin. Avauserärä tasan 1-1. Toisen erän alkuun vierailija sai ns. pomppumaalin, jonka kotijoukkue jälleen kuittasi. Erän loppuun molemmat joukkueet ottivat paljon jäähyjä vierailijan onnistuessa kertaalleen YV.llä ja heti perään hieman onnekkaastikin. VMU:n sitkeys kuitenkin palkittiin erän lopulla ,kun se onnistui YV:llä kavennuksessa. Peli kahden erän jälkeen 3-4. Kolmas erä ei sujunut kotijoukkueelta enää ihan niin mallikkaasti tuloksellisesti, vaikka pelillisesti se olikin hyvin vierailijan kyydissä. Maalinteossa onnistui kuitenkin vain SaPKo vieläpä kahdesti ja niistäkin toinen AV:lla. Koko ottelu siis vierailijoille luvuin 3-6.